"Break, Break, Break" on Alfred, Lord Tennysonin runo, joka julkaistiin vuonna 1842. Se on lyhyt lyriikka, joka valittaa rakkaansa menetystä ja elämän ohimenevää luonnetta.
Runon alussa puhuja seisoo rannalla ja katselee aaltojen murtumista kiviä vasten. Aaltojen törmäämisen toistuva ääni luo rytmin ja kiireen tunteen, mikä heijastaa puhujan tunnetilaa. Puhuja on täynnä surua ja kaipausta menetettyään kohtaan, ja he näkevät aallot vertauskuvana omalle surulleen. Assonanssin ja alliteroinnin käyttö ensimmäisessä säkeessä lisää runon musikaalisuutta ja lisää sen emotionaalista vaikutusta.
"Tauko, tauko, tauko,
Kylmien harmaiden kiviesi päällä, meri!"
Toinen säkeistö siirtää painopisteen puhujan menneisyyden muistoihin, kun he olivat menettämänsä henkilön kanssa. Puhuja muistelee yhteisiä onnellisia hetkiä ja yhdessä kokeman luonnon kauneutta. Nämä muistot ovat vastakohtana nykyhetkelle, joka on täynnä surua ja menetystä. Kaiuttimen elävien kuvien ja aistillisten yksityiskohtien käyttö herättää menneisyyden henkiin, mikä tekee menetyksestä vieläkin koskettavamman.
"Mutta kuolleen päivän lempeä armo
Ei tule koskaan takaisin luokseni."
Kolmannessa ja viimeisessä säkeistössä puhuja palaa nykyhetkeen ja pohtii elämän ohimenevää. He ymmärtävät, että kaikki elämässä on väliaikaista ja että kauneimmat ja rakkaimmat hetket katoavat lopulta. Tämä oivallus tuo luopumisen ja hyväksymisen tunteen, kun puhuja ymmärtää, että hänen on edettävä surustaan ja löydettävä lohtua menneisyyden muistoista.
"Sillä miehet voivat tulla ja miehet mennä,
Mutta jatkan ikuisesti."
"Break, Break, Break" on voimakas ja liikuttava runo, joka tutkii surun, menetyksen ja elämän ohimenevän luonteen teemoja. Elävien kuvien, assonanssien ja alliteraatioiden avulla runo luo syvän emotionaalisen vaikutuksen ja välittää puhujan monimutkaiset surun, kaipauksen ja hyväksynnän tunteet. Runon ajaton viesti ja universaalit teemat ovat tehneet siitä englantilaisen kirjallisuuden klassikon, joka on edelleen resonoinut lukijoiden keskuudessa ympäri maailmaa.