Puhuja on nainen, ja hän on tietoinen siitä, että karhut tarkkailevat häntä. Tämä saa hänet tuntemaan olonsa epämukavaksi, ja hän alkaa miettiä ihmisten ja eläinten välistä suhdetta. Hän ymmärtää, että ihmisillä on taipumusta objektivoida eläimiä ja nähdä ne vain uteliaisuuden tai pelon kohteina. Tämä on toisin kuin karhut, jotka näyttävät olevan tietoisempia puhujasta ja hänen läsnäolostaan.
Karhut edustavat puhujan voimanlähdettä. Hän vetoaa niihin, vaikka pelkääkin niitä. Tämä johtuu siitä, että karhut edustavat luonnon villiä, kesyttämätöntä osaa, jonka ihmiset ovat menettäneet. Puhuja on myös tietoinen siitä, että karhut ovat haavoittuvia ja että niitä uhkaa ihmisen tunkeutuminen. Tämä saa hänet tuntemaan olevansa vastuussa karhuista, ja hän on päättänyt suojella niitä.
Puhuja on myös tietoinen ihmisten ja eläinten välisestä jännitteestä ja erilaisista tavoista, joilla he näkevät luonnon. Puhuja on luonnontieteilijä ja näkee karhut osana luontoa, kun taas muut vierailijat pitävät niitä ulkopuolisina. Puhuja pystyy myös samaistumaan karhuihin heidän yhteisten kokemustensa ansiosta vankeudesta ja tarkkailusta, kun taas muut kävijät eivät pysty tähän.
Runo ehdottaa, että yhdistämällä uudelleen luonnon villiin, kesyttämättömään osaan, jota karhut edustavat, voimme löytää voimaa, joustavuutta ja paranemista. Runo vetoaa meitä kunnioittamaan ja suojelemaan eläimiä sekä tunnustamaan keskinäisyhteytemme luonnon kanssa.