Moderni runous 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa syntyneelle mallille on ominaista ero perinteisten muotojen ja käytäntöjen kanssa. Nykyaikaiset runoilijat kokeilivat vapaata runoutta, pirstoutumista, viittauksia ja symboliikkaa luodakseen monimutkaisia ja monikerroksisia teoksia. Jotkut tämän liikkeen avainrunoilijoista ovat Ezra Pound, T.S. Eliot ja William Carlos Williams.
Postmoderni runous toisaalta syntyi 1900-luvun puolivälissä reaktiona modernismin havaittuihin rajoituksiin. Postmodernit runoilijat hylkäsivät ajatuksen yhdestä objektiivisesta totuudesta ja omaksuivat sen sijaan moninaisuuden, ironian ja parodian. He yhdistivät teoksiinsa usein populaarikulttuuria, mediaa ja arkikieltä, ja heidän runonsa olivat usein leikkisiä ja kokeellisia. Jotkut tämän liikkeen avainrunoilijoista ovat Charles Olson, Robert Creeley ja John Ashbery.
Tässä on joitain tärkeimpiä eroja postmodernin runouden ja modernin runouden välillä:
- Teemat :Moderni runous tutkii usein vieraantuneisuuden, pirstoutumisen ja merkityksen etsimisen teemoja nopeasti muuttuvassa maailmassa. Postmoderni runous puolestaan tutkii usein teemoja identiteetistä, erosta ja kielen roolista todellisuuden muokkaajana.
- Tyyli :Nykyaikaiselle runoudelle on usein ominaista vapaa runo, pirstoutuminen, viittaus ja symboliikka. Postmodernille runoudelle on usein ominaista kollaasin, parodian, ironian käyttö sekä eri tekstien ja genrejen sekoittuminen.
- Kieli :Moderni runous käyttää usein monimutkaista ja vihjailevaa kieltä, kun taas postmoderni runous sisältää usein jokapäiväistä kieltä, slangia ja popkulttuuriviittauksia.
Kaiken kaikkiaan postmoderni runous edustaa merkittävää poikkeamaa modernismista, ja sen vaikutus näkyy nykyrunoudessa.