Runon läpi puhuja ilmaisee kaipauksen irtautua yhteiskunnallisista normeista, odotuksista ja materialismista saavuttaakseen tyydyttävämmän olemassaolon. Tartarin esittäminen paikkana, jossa "ei ole kelloja lyömään tunteja" korostaa puhujan halua paeta ajan säälimätöntä kulumista ja sen aiheuttamia paineita.
Runon muuttavan luonteen korostaminen korostaa entisestään sisäisen rauhan etsimisen teemaa. Puhuja ehdottaa, että runoudella on voima kuljettaa lukija fyysisen ulkopuolisille ulottuvuuksille, jolloin hän voi ylittää arkipäivän olemassaolonsa ja uppoutua mielikuvituksen ja ihmeiden maailmaan.
Viime kädessä "Tartary" heijastaa kaipuuta turvapaikkaan, jossa puhuja voi paeta todellisen maailman rajoituksia ja huolia ja saavuttaa henkisen vapautumisen, luovuuden ja henkilökohtaisen täyttymyksen tunteen.