Helena: Helen on runon keskeinen hahmo, ja se esitetään kauneuden ja armon ruumiillistumana. Puhuja viittaa häneen "kirkkautena, joka oli Kreikka / ja loistoksi, joka oli Rooma", vertaamalla häntä menneisyyden suuriin sivilisaatioihin. Tämä viittaa siihen, että Helenin kauneus ylittää ajan ja tilan ja että hän on täydellisyyden ihanne.
Tappio: Runo on täynnä menettämisen ja kaipuun tunnetta. Puhuja valittaa, että Helen on "mennyt yöhön" ja puhuttelee häntä "poistunut henki". Tämä viittaa siihen, että puhuja suree Helenin menetystä joko siksi, että tämä on kuollut tai koska hän on saavuttamaton.
Muisti: Runon puhuja luottaa muistiin pitääkseen Helenin hengissä mielessään. Hän muistaa nähneensä hänet "ylevänä laivana", joka liukuu aaltojen läpi, ja vertaa häntä "hyasinttiin", joka on haalistunut. Näiden muistojen ansiosta puhuja voi säilyttää yhteyden Heleniin hänen poissaolostaan huolimatta.
Taiteen voima: Runo itsessään on esimerkki taiteen voimasta säilyttää kauneus ja ylittää ajan. Ilmaisemalla ihailunsa Heleniä kohtaan kirjallisesti puhuja varmistaa, että hänen muistonsa säilyy lukijoiden mielessä.
Symbolismi: Poe käyttää runossa useita symboleja ideoidensa välittämiseen. Esimerkiksi Helenin lähtö yöhön voidaan nähdä symbolina kuolemasta tai ihanteellisen kauneuden saavuttamattomuudesta. Haalistuva hyasintti on elämän ja kauneuden ohimenevyyden symboli.
Kaiken kaikkiaan "To Helen" on erittäin tyylitelty ja romanttinen runo, joka vangitsee puhujan kiihkeän kaipuun idealisoidusta ja saavuttamattomasta kauneudesta. Runo on täynnä kuvia vedestä ja tuulesta, ja Poen käyttö alliteraatiolla ja assonanssilla luo musiikillisen ja tunnelmallisen sävyn.