Eufonia viittaa sanojen ja lauseiden miellyttävään ääneen, joka on usein luotu käyttämällä riimiä, alliteraatiota ja assonanssia. Sitä voidaan käyttää harmonian, kauneuden ja virtauksen tunteen luomiseen runoon. Esimerkiksi seuraavat Samuel Taylor Coleridgen "The Rime of the Ancient Mariner" rivit käyttävät eufoniaa luomaan rauhan ja tyyneyden tunteen:
> Raikas tuuli puhalsi, valkoinen vaahto lensi,
> Vako seurasi vapaasti;
> Olimme ensimmäiset, jotka räjähtivät
> tuohon hiljaiseen mereen.
Kakofonia , toisaalta viittaa sanojen ja lauseiden ankaraan tai ristiriitaiseen soundiin, joka on usein luotu käyttämällä häikäiseviä konsonantteja ja äkillisiä rytmin katkoksia. Sitä voidaan käyttää jännitteen, konfliktin tai kaaoksen tunteen luomiseen. Esimerkiksi seuraavat Wilfred Owenin "Dulce et Decorum Est" -tekstit käyttävät kakofoniaa luomaan tunnetta sodan kauhuista:
> kaasua! Kaasua! Nopeasti, pojat! – Haparoinnin ekstaasi,
> Kömpeleiden kypärien asentaminen ajoissa;
> Mutta joku silti huusi ja kompastui,
> Ja kella soi kuin mies tulessa tai kalkissa...
Eufonian ja kakofonian käyttö runoudessa ei ole pelkästään estetiikkaa. Näitä elementtejä voidaan käyttää myös vahvistamaan runon merkitystä ja luomaan syvempää emotionaalista vaikutusta lukijaan. Valitsemalla huolellisesti sanojensa äänet runoilijat voivat luoda runoja, jotka eivät ole vain kauniita ja korvaa miellyttäviä, vaan myös voimakkaita ja ajatuksia herättäviä.
Yllä olevien esimerkkien lisäksi tässä on joitain muita runoja, jotka käyttävät tehokkaasti eufoniaa ja kakofoniaa:
* Eufonia:
* Henry Wadsworth Longfellow'n "The Song of Hiawatha".
* Edgar Allan Poen "The Raven".
* John Keatsin "Oodi satakielille".
* Kakofonia:
* "The Waste Land", kirjoittanut T.S. Eliot
* "Howl", kirjoittanut Allen Ginsberg
* William Butler Yeatsin "The Second Coming".
Ymmärtämällä eufonian ja kakofonian vaikutukset lukijat voivat paremmin arvostaa runouden kirjoittamiseen liittyvää taiteellisuutta ja ammattitaitoa.