Kiiru lentää, unelmoijan sydän ottaa haltuunsa.
Eloisan vihreän sävyillä maalatuilla niityillä,
Perhonen liukuu, runoilijan sielu poimii.
Lempeän virran varrella, jossa luonto paljastaa salaisuutensa syvälle,
Paju huojuu, kaipaava henki itkee.
Safiirin taivaalla tähtipöly kuiskaa kirkkaasti,
Meteori kulkee, toive lentää.
Kahisevien lehtien keskellä laulamaton sinfonia,
Kuiskaus hengittää, maalarin sivellin on laulanut.
Aatton hiljaisuudessa, kun päivänvalo lähtee,
Tulikärpänen hehkuu, toivo alkaa kutoa.
Elämän laajan kankaan läpi, jossa värit tanssivat vapaasti,
Jokainen zeugma maalaa runollisen romanssin.
Sulautuvien ja kohoavien sanojen syleilyssä,
Runon sydän lyö, ikuisesti tutkittavaksi.