Kun kertoja pohtii variksenpelätin yksinäistä asennetta, hän vertaa häntä "kammottavaan tragediaan". Variksenpeläsestä tulee unohdetun tai huomiotta jätetyn kärsimyksen symboli. Figuuri näyttää kestävän ikuista hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Variksenpelättäjästä on tullut unohdettu, kummitteleva läsnäolo keskellä vehnäpellon rauhallista kohtausta.
Korostaen entisestään variksenpelätin eristyneisyyttä, runo kuvaa lähistöllä olevan läsnäolon puuttumista. Siellä ei mainita maanviljelijöitä tai muita ihmishahmoja. Tämä yksinäisyys antaa variksenpelättimelle aavemaisen ja toisaalta maailmallisen ominaisuuden. Häntä kuvataan vartijana, joka vartioi tyhjää maata.
Variksenpelätin katse on myös merkittävä osa runoa. Häntä kuvataan "katselevaksi", mutta hänen katseensa kohde on edelleen tuntematon. Tämä monitulkintaisuus lisää runon arvoituksellista laatua ja vihjaa variksenpelätin piilotettuihin sisäisiin ajatuksiin ja tunteisiin. Se jättää lukijat pohtimaan, mitä variksenpelätin voisi pohtia, mikä lisää hänen läsnäoloaan ympäröivää salaperäistä auraa.
Runon viimeiset rivit tarjoavat synkän päätelmän. Variksenpelätin kestävä kello jatkuu, kun vuodenajat kuluvat hänestä. Hän seisoo hiljaisena todistajana ajan kulumisesta sekä elämän ja rappeutumisen kierteestä. Runo päättyy mietiskelyyn, jättäen lukijat pohtimaan variksenpelätin vehnäpellolla läsnäolon syvempää merkitystä ja merkitystä.
Walter de la Maren "Scarecrow" on ahdistava kuvaus eristyneisyydestä ja unohdetusta kärsimyksestä. Mielikuvia herättävällä kuvastollaan ja metaforisella kielellään runo kutsuu lukijoita pohtimaan yhteiskunnassa huomiotta jätettyjä ja syrjäytyneitä. Runon synkkä tunnelma ja arvoituksellinen variksenpelätinhahmo luovat pysyvän vaikutuksen, jättäen lukijoille mysteerin ja mietiskelyn tunteen.