* * *
Elävien sävyjen maassa,
Missä auringonlaskut maalaavat taivaan sinisellä,
Siellä on tarina rakkauden syleilystä,
Syvyyksillä, joita aika ei voi koskaan jäljittää.
Oi Afrikka, maaperäsi on niin rikas,
Tarinoiden täynnä, rohkea ja reipas,
Sydämenlyöntisi kaikuvat sieluni läpi,
Sanomattomien tarinoiden sinfonia.
Rumpusi rytmin keskellä,
Löysin itseni, kaikesta rakkaudesta tuli,
Liekki oli liian syvä, liian kiihkeä,
Intohimo, jota en voinut kesyttää.
Kaadoin sydämeni käsiisi,
Tietämättä rakkauden piilotettuja hiekkoja,
Se näytti niin puhtaalta, rakkaudelta niin totta,
Mutta varjot vaanivat, en nähnyt.
Sillä silmissäsi minä näin kiilteen,
Kaukaisen unen välähdys,
Etsintä jotain vielä olevan,
Visio, jota en voinut ennakoida.
Oi Afrikka, henkesi villi,
Sinä jätit minut kaipaamaan ja pettymään,
Annoin kaikkeni hillittömästi,
Mutta ymmärsinkö todella?
Nyt seison epäilyksen rannalla,
Murtunein siivein henkeni kumarsi,
Mietin, annoinko liikaa,
Vai oliko rakkauden tarkoitus olla niin karua?
Oi Afrikka, kuulen kutsusi,
Pulssi kaikuu läpini, silti,
Mutta arvet jäävät, lempeä kipu,
Tarina rakkaudesta, jonka uskalsin rikkoa.
Kyynelten kautta, jotka puhdistavat, löydän vapautuksen,
Ja muistot, jotka tuovat katkeransuloisen rauhan,
Rakkauden opetuksiin, vaikka niitä on vaikea sietää,
Vapauttaneet minut parantamaan ja korjaamaan.
Joten kaikille sydämille, jotka uskaltavat rakastaa,
Kiihkeä intohimo ja siivet ylhäällä,
Varo hiekkaa, jonka rakkaus voi kätkeä,
Sillä todellisen rakkauden syvyyttä ei pidä kieltää.