Nauhojen lukumäärä ja sijainti soittimen kaulassa määrää sen asteikon pituuden ja virityksen. Yleisin värjäysjärjestelmä on nimeltään "tasainen temperamentti", joka jakaa oktaavin 12 yhtä suureen puoliaskeleen. Tätä järjestelmää käytetään useimmissa länsimaisissa soittimissa, mukaan lukien kitarat, viulut ja sellot.
Muita värähtelyjärjestelmiä ovat "vain intonaatio", joka virittää sävelten väliset intervallit niiden luonnollisten harmonisten suhteiden mukaan, ja "pythagoran viritys", joka perustuu pienten kokonaislukujen suhteisiin.
Nauhat voidaan valmistaa useista materiaaleista, mukaan lukien metallista, muovista ja luusta. Yleisin metallinauhatyyppi on nikkelihopea, joka on nikkelin, kuparin ja sinkin seos. Muovisia nauhoja käytetään usein sähkökitaroissa, koska ne ovat halvempia ja helpompia asentaa kuin metalliset nauhat. Bone frettejä pidetään laadukkaimpana nauhamateriaalina, ja niitä käytetään usein akustisissa kitaroissa.
Nauhojen koko ja muoto voivat myös vaihdella. Jotkut nauhat ovat korkeita ja kapeita, kun taas toiset ovat lyhyitä ja leveitä. Nauhojen korkeus ja leveys voivat vaikuttaa soittimen tunteeseen ja soitettavuuteen.
Nauhat ovat olennainen osa monissa kielisoittimissa, ja niillä on tärkeä rooli soittimen äänen ja virityksen määrittämisessä.