1. Viritystapit: Viulun kielet on kiinnitetty soittimen yläosassa oleviin viritystappeihin. Viritystappien kääntäminen myötäpäivään kiristää kielet ja nostaa niiden sävelkorkeutta, kun taas tappien kääntäminen vastapäivään löysää kielet ja laskee niiden sävelkorkeutta.
2. Sormen asento: Viulistin sormilla pysäytetään kielet eri kohdissa niiden pituudella. Sormen siirtäminen lähemmäs siltaa (kohteen leukatukea) lyhentää kielen värähtelevää pituutta ja nostaa sävelkorkeutta, kun taas sormen siirtäminen pois sillasta (suuntaan rullaa) pidentää värähtelevää pituutta ja alentaa sävelkorkeutta.
3. Sillan sijoitus: Viulun silta on pieni puupala, joka istuu kielten alla lähellä soittimen alaosaa. Sillan asento voi vaikuttaa kielten kokonaisjännitykseen ja siten niiden nousuun. Sillan siirtäminen hieman eteenpäin tai taaksepäin voi nostaa tai laskea kaikkien kielten sävelkorkeutta samanaikaisesti.
4. Jänen paksuus: Viulun kielen paksuus vaikuttaa sen sävelkorkeuteen. Ohuemmat kielet ovat joustavampia ja värähtelevät nopeammin tuottaen korkeampia sävelkorkeuksia, kun taas paksummat kielet ovat jäykempiä ja värisevät hitaammin tuottaen matalampia sävelkorkeuksia.
5. Merkkijonomateriaali: Viulun kielen valmistukseen käytetty materiaali voi myös vaikuttaa sen sävelkorkeuteen. Suolesta tai synteettisistä materiaaleista valmistetut kielet tuottavat yleensä lämpimämmän äänen pienemmällä jännityksellä kuin teräksestä tai muista metalleista valmistetut kielet.
6. Kehon resonanssit: Viulun rungon muoto ja rakenne vaikuttavat sen yleisiin sävelominaisuuksiin ja äänenkorkeuden tuotantoon. Sellaiset tekijät kuin äänipylvään koko ja sijoitus sekä ylä- ja takalevyjen kaarevuus voivat muuttaa soittimen äänenkorkeutta ja sointia hienovaraisesti.