Varhaisissa vaskipuhaltimissa, kuten luonnontrumpeteissa ja torvissa, ei ollut venttiileitä ollenkaan. Pelaajat pystyivät tuottamaan vain rajoitetun määrän nuotteja muuttamalla soittimen pituutta käsillään tai rikollisilla (letkun lisäosat).
Venttiilit esiteltiin ensimmäisen kerran 1800-luvun alussa, ja alun perin joissakin messinkiinstrumenteissa oli vain kaksi venttiiliä. Nämä kaksiventtiiliset instrumentit, kuten keyed bugle, mahdollistivat enemmän joustavuutta skaalojen ja melodioiden soittamisessa. Niillä oli kuitenkin edelleen tiettyjä rajoituksia kantaman ja kromaattisen tarkkuuden suhteen.
Myöhemmin 1800-luvulla kolmen venttiilin järjestelmä yleistyi. Kolmannen venttiilin lisääminen paransi suuresti vaskipuhaltimien kromaattisia ominaisuuksia ja antoi pelaajille mahdollisuuden käyttää laajempaa nuottivalikoimaa. Kolmiventtiilijärjestelmästä tuli standardi monille vaskipuhaltimille, mukaan lukien trumpetit, kornetit, pasuunat ja tuubat.
Ei siis pidä paikkaansa sanoa, että kaikissa messinkiinstrumenteissa oli historiallisesti kolme venttiiliä. Kolmen venttiilin järjestelmä kehittyi ajan myötä ja siitä tuli standardi 1800-luvulla, mutta sitä edelsi kaksiventtiiliset instrumentit ja jopa kokonaan ilman venttiileitä.