Sitä ei ole sidottu näkyvään lähteeseen elokuvan sisällä. Esimerkiksi elokuvan partituuri on ei-diegeettisen äänen muoto. Elokuvan hahmot eivät kuule sitä, vaan se lisätään jälkituotannossa parantamaan katsojan kokemusta. Muita esimerkkejä ei-diegeettisestä äänestä ovat äänitehosteet, selostukset ja musiikki.
Tässä on joitain konkreettisia esimerkkejä ei-diegeettisestä äänestä:
- Selostus kertoo taustatietoa elokuvan hahmoista tai tapahtumista.
- Äänitehostetta, kuten ukkosenkolinaa, käytetään luomaan tunnelmaa tai korostamaan jännitystä.
- Musiikkia käytetään asettamaan kohtauksen tunnelmaa tai sävyä tai luomaan draamaa tai jännitystä.
Ei-diegeettinen ääni on elokuvantekijöiden tärkeä työkalu tarinankerronnan tehostamiseen ja mukaansatempaavan kokemuksen luomiseen katsojalle.