1. Kuvat ja metaforat:Shakespeare käyttää kuvia ja metaforia luodakseen eläviä mielikuvia ja vertailuja, jotka herättävät hahmojen tunteita. Esimerkiksi kun Viola kuvailee rakkauttaan Orsinoon, hän vertaa sydäntään "pajumökkiin", jossa ajatukset "leivät paksuina kuin lehdet syksyllä". Tämä kuva välittää hänen tunteidensa syvyyttä ja voimakkuutta.
2. Puns ja sanaleikki:Shakespeare sisältää sanaleikkejä, sanaleikkejä ja kaksoisosoitteita ilmaisemaan piilotettuja tunteita ja tarjoamaan koomista helpotusta. Esimerkiksi hahmo Sir Andrew Aguecheek käyttää usein väärinkäytöksiä ja ääntämisvirheitä paljastaen hänen älykkyytensä puutteen, mutta myös lisäämällä huumoria näytelmään.
3. Soliloquies ja Asides:Soliloquies antaa hahmot ilmaista sisimpiä ajatuksiaan ja tunteita suoraan yleisölle. Esimerkiksi Malvolion yksinpuhe näytöksessä II, kohtaus II, paljastaa hänen todellisen luonteensa ja hänen loistoharhansa. Toisaalta tarjoa hahmoille tapa välittää ajatuksiaan yleisölle ilman, että muut hahmot kuulevat niitä.
4. Vuoropuhelu ja ironia:Shakespeare käyttää vuoropuhelua esitelläkseen vastakkaisia tunteita ja väärinkäsityksiä hahmojen välillä. Esimerkiksi Violan ja Sir Andrew Aguecheekin nokkelat keskustelut tuovat esiin erot heidän sosiaalisessa asemassaan ja persoonallisuudessaan luoden usein ironisia tilanteita, jotka lisäävät näytelmään huumoria.
5. Symbolismi ja motiivit:Symboliset toimet ja toistuvat aiheet lisäävät näytelmän emotionaalista vaikutusta. Naamioiden ja virheellisten identiteettien käyttö symboloi hahmojen hämmennystä ja halua salata todelliset tunteensa. Lisäksi musiikin motiivi edustaa tunteiden voimaa liikuttaa sielua ja vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen.
6. Runollinen kieli:Shakespeare käyttää runollista kieltä, mukaan lukien sonetit, ilmaisemaan hahmojen tunteita korostetulla ja lyyrisellä tavalla. Esimerkiksi herttua Orsino puhuu usein runollisissa säkeissä, mikä kuvastaa hänen romanttista ja melankolista luonnetta.
7. Emotionaalinen huipentuma:Näytelmä saavuttaa tunnehuippunsa näytöksessä V, jossa hahmojen tukahdutetut tunteet ja konfliktit kärjistyvät. Paljastukset, vastakkainasettelut ja sovinto johtavat tunteiden katarsiin, jättäen katsojalle päättäväisyyden ja emotionaalisen tyytyväisyyden tunteen.
Kutomalla näitä kielellisiä elementtejä taitavasti Shakespeare luo "Kahdestoista yön" tunteiden kuvakudoksen, joka vangitsee rakkauden, kaipauksen, petoksen ja itsensä löytämisen monimutkaisuudet. Näytelmä osoittaa Shakespearen kielen taidon välineenä kuvata inhimillisten tunteiden vivahteita ja universaalia inhimillistä kokemusta rakkaudesta, menetyksestä ja muutoksesta.