Tämä aiheutti suuria vaikeuksia teatteriryhmille ja näyttelijöille, jotka turvasivat heidän toimeentulonsa. Jotkut yrityksistä pääsivät kiertämään maakuntia, mutta toiset joutuivat hajottamaan. Työttömäksi jääneet näyttelijät kääntyivät usein rikollisuuden tai prostituution puoleen selviytyäkseen.
Teattereiden sulkemisella oli merkittävä vaikutus englantilaisen draaman kehitykseen. Tänä aikana monet näytelmäkirjailijat alkoivat kirjoittaa kaappidraamoja (näytelmiä, joita ei ollut tarkoitettu esitettäväksi). Jotkut näistä kaappidraamista kuuluivat Elisabetin aikakauden merkittävimpiin teoksiin, mukaan lukien Shakespearen _Hamlet_, _Othello_ ja _Kuningas Lear_.
Kun teatterit avattiin uudelleen vuonna 1594, niihin kohdistui uusia rajoituksia. Hallitus määräsi lupajärjestelmän kaikille näytelmille, ja teatterit saivat toimia vain tiettyinä viikonpäivinä. Näistä rajoituksista huolimatta Lontoon teatteriala toipui nopeasti, ja kaupungista tuli pian englanninkielisen draamamaailman keskus.