1. Ajan yhtenäisyys :Näytelmän toiminnan tulisi tapahtua rajoitetun ajan sisällä, yleensä enintään 24 tunnin sisällä. Tämän säännön tarkoituksena oli luoda kiireellisyyden tunne ja estää juoni muuttumasta liian rönsyileväksi.
2. Paikan yhtenäisyys: Näytelmän toiminnan tulisi tapahtua yhdessä paikassa tai rajoitetussa määrässä paikkoja. Tämä sääntö auttoi säilyttämään juonen keskittymisen ja johdonmukaisuuden, estäen sitä hajaantumasta liikaa.
3. Toiminnan yhtenäisyys: Näytelmässä tulisi olla yksi keskeinen juoni, jonka ympärillä kaikki hahmot ja tapahtumat pyörivät. Tämä sääntö varmisti, että näytelmässä oli selkeä rakenne ja painopiste välttäen tarpeettomia alijuttuja tai poikkeamia.
Nämä dramaattiset kokonaisuudet johdettiin antiikin kreikkalaisten filosofien ja näytelmäkirjailijoiden opetuksista, erityisesti Aristotelesta, joka korosti yhtenäisen ja yhtenäisen teatterikokemuksen luomisen tärkeyttä. Näistä yhtenäisyydestä kiinni pitäen näytelmäkirjailijat pyrkivät luomaan näytelmiä, jotka olivat sekä esteettisesti miellyttäviä että emotionaalisesti mukaansatempaavia.
On kuitenkin tärkeää huomata, että dramaattisia kokonaisuuksia ei pakotettu tiukasti, ja monet myöhemmät näytelmäkirjailijat ja teatteriliikkeet kokeilivat näitä sääntöjä ja poikkesivat niistä luodakseen uusia dramaattisen ilmaisun muotoja. Näiden yksiköiden tarkoituksena ei ollut tukahduttaa luovuutta, vaan pikemminkin tarjota puitteet, jotka voisivat ohjata näytelmäkirjailijoita luomaan hyvin jäsenneltyjä ja yhtenäisiä näytelmiä.