Dramaattiset käytännöt ovat ääneen lausumattomia sääntöjä ja odotuksia, jotka ohjaavat näytelmien kirjoittamista, esittämistä ja kokemista. Nämä käytännöt ovat kehittyneet vuosisatojen teatteriperinteen aikana ja vaihtelevat kulttuurista toiseen, mutta joitain yleisimmistä ovat:
* Dialogin käyttö tarinan ja luonteen välittämiseen. Dialogi on ensisijainen keino, jolla näytelmän hahmot kommunikoivat keskenään ja yleisön kanssa. Sitä käytetään juonen edistämiseen, hahmojen kehittämiseen ja konfliktien luomiseen.
* Konfliktien käyttö draaman luomiseen. Konfliktit ovat välttämättömiä houkuttelevan näytelmän luomiseksi. Se voi olla sisäinen (hahmon mielessä) tai ulkoinen (hahmojen tai voimien välillä). Konfliktit ohjaavat näytelmän toimintaa ja luovat jännitystä ja jännitystä.
* Kohotetun kielen käyttö luomaan teatterillisuuden tunnetta. Näytelmissä käytetään usein runollisempaa ja tyyliteltympää kieltä kuin jokapäiväinen puhe. Tämä voi auttaa luomaan kohonneen todellisuuden tunteen ja saamaan näytelmän tuntumaan erikoisemmalta ja tärkeämmältä.
* Fyysisen liikkeen käyttö luonteen ja tunteen välittämiseen. Näyttelijät käyttävät kehoaan ilmaisemaan hahmojensa ajatuksia ja tunteita. Fyysistä liikettä voidaan käyttää myös näyttämökuvien luomiseen ja näytelmän asetelmien vahvistamiseen.
* Äänen ja valon käyttö tunnelman luomiseen. Äänen ja valon avulla voidaan luoda erilaisia tehosteita näytelmään tunnelman luomisesta toimintaan liittyvien vihjeiden antamiseen.
* spektaakkelin käyttö jännityksen ja ihmetyksen luomiseen. Näytelmissä käytetään usein spektaakkelia luomaan kunnioituksen ja ihmetyksen tunteen. Tämä voidaan saavuttaa käyttämällä yksityiskohtaisia lavasteita, pukuja ja erikoistehosteita.
Nämä ovat vain muutamia näytelmissä käytetyistä monista dramaattisista käytännöistä. Kun ymmärrät nämä sopimukset, voit paremmin arvostaa teatterin taidetta ja nauttia sen monista nautinnoista.
Tässä on muutamia lisäesimerkkejä dramaattisista käytännöistä:
* Deus ex machina: Äkillinen, odottamaton tapahtuma, joka ratkaisee konfliktin tai ongelman.
* Hamartia: Hahmon traaginen virhe.
* Hubris: Liiallinen ylpeys tai itseluottamus.
* Nemesis: Voima, joka saa hahmon kaatumaan.
* Peripeteia: Onnen kääntyminen.
* Katarsis: Emotionaalinen vapautuminen, jonka yleisö kokee tragedian lopussa.
Näitä konventioita ei aina käytetä kaikissa näytelmissä, mutta ne voivat auttaa luomaan teatteriteoksen rakenteen ja järjestyksen tunteen. Niitä voidaan käyttää myös yllätyksen, jännityksen ja emotionaalisen vaikutuksen luomiseen.