* Poliisin julmuus: Kuvamateriaalissa näkyi, että valkoiset poliisit hyökkäsivät räikeästi lakia ja ihmisarvoa piittaamatta rauhanomaisten mielenosoittajien kimppuun kyynelkaasulla, mailalla ja jopa hevosilla. Väkivalta oli järkyttävän provosoimaton ja näennäisesti sattumanvarainen, mikä paljasti etelässä vallinneen syvälle juurtuneen rasismin ja ennakkoluulot.
* Melenosoittajien määrä: Selman marssit olivat massiivisia, ja niihin osallistui tuhansia ihmisiä. Tämä osoitti laajaa tukea äänioikeuksille ja afroamerikkalaisten päättäväisyyttä taistella tasa-arvon puolesta.
* Järkeä kontrasti "ihanteelliselle" Amerikalle: Kuvat marsseista ja mielenosoittajiin kohdistuvasta väkivallasta erosivat jyrkästi kuvasta Amerikasta demokraattisena ja oikeudenmukaisena kansakuntana. Kuvamateriaali haastoi värisokean yhteiskunnan tarinan ja nosti rotusyrjinnän todellisuuden kansallisen huomion etualalle.
* Television voima: Televisio oli vielä suhteellisen uusi media 1960-luvulla, ja sen kyvyllä lähettää suoria tapahtumia oli voimakas vaikutus. Selman tapahtumien näkeminen heidän näytöllään toi taistelun kansalaisoikeuksista amerikkalaisten olohuoneisiin, mikä loi välittömän tunteen ja henkilökohtaisen yhteyden asiaan.
Selman marssilla ja väkivallan televisioinnissa oli ratkaiseva rooli yleisen mielipiteen muuttamisessa, ja ne johtivat viime kädessä vuoden 1965 äänioikeuslain hyväksymiseen.
On tärkeää huomata, että vaikka kuvamateriaali järkytti monia amerikkalaisia, monet jäivät silti välinpitämättömiksi tai jopa vastustivat kansalaisoikeusliikettä. Selman tapahtumat olivat kuitenkin käännekohta taistelussa rotujen tasa-arvon puolesta, ja ne toimivat edelleen vahvana muistutuksena oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta taistelemisen tärkeydestä.