Ekspressionistinen teatteri on teatterityyppi, joka korostaa hahmojen subjektiivisia kokemuksia tapahtumien objektiivisen todellisuuden sijaan. Ekspressionistisissa näytelmissä käytetään usein vääristyneitä lavasteita, valaistusta ja pukuja levottomuuden tai ahdistuksen tunteen luomiseksi. Ekspressionististen näytelmien hahmot ovat usein vieraantuneita ympäristöstään ja kamppailevat kommunikoidakseen keskenään. Ekspressionistinen teatteri vaikutti merkittävästi modernin draaman kehitykseen.
Joitakin kuuluisia esimerkkejä ekspressionistisesta teatterista ovat:
* Tohtori Caligarin kabinetti (1920), kirjoittanut Robert Wiene
* Nosferatu (1922), kirjoittanut F.W. Murnau
* Metropolis (1927), kirjoittanut Fritz Lang
* Kolmenpennyn ooppera (1928), Bertolt Brecht ja Kurt Weill
* Sininen enkeli (1930), kirjoittanut Josef von Sternberg
Ekspressionistisen teatterin suosio väheni 1940-luvulla, mutta sen vaikutus näkyy edelleen modernissa draamassa ja elokuvassa.