1. Ulkoilmaesitykset: Kreikkalaiset teatterit olivat tyypillisesti ulkoilmapaikkoja, mikä tarkoitti, että näyttelijät joutuivat kamppailemaan auringonvalon, tuulen, sateen ja lämpötilan vaihtelun kaltaisten elementtien kanssa. Heidän piti pystyä säätämään esityksiään vastaavasti ja silti säilyttää keskittymisensä ja projektionsa.
2. Suuri yleisö: Kreikkalaisissa teattereissa oli usein tuhansia katsojia ja ne olivat huomattavasti nykyaikaisia teattereita suurempia. Näyttelijöiden täytyi heijastaa äänensä ja varmistaa, että jopa kaukaisimmilla riveillä istuvat kuulivat sen selvästi. Tämä vaati poikkeuksellisia laulutekniikoita, mukaan lukien oikea hengitys ja äänen modulaatio.
3. Naamarin käyttö: Kreikkalaisen teatterin näyttelijät käyttivät usein monimutkaisia naamioita, jotka peittivät heidän koko kasvonsa. Nämä naamiot on suunniteltu kuvaamaan erilaisia hahmoja ja tunteita, mutta ne voivat tehdä näyttelijöille haastavaa välittää hienovaraisia ilmaisuja tai tunteita. Näyttelijöiden täytyi luottaa fyysisiin eleinsä ja kehonkieleensä kommunikoidakseen tehokkaasti naamioiden kautta.
4. Fyysinen liike: Kreikkalainen teatteri piti fyysistä liikettä, koreografiaa ja tanssia erittäin tärkeänä. Näyttelijät joutuivat suorittamaan laajan koulutuksen tanssissa, voimistelussa ja akrobatiassa. Heidän täytyi suorittaa fyysisesti vaativia rutiineja, jotka sisälsivät synkronoitua liikettä ja vaikuttavia hyppyjä ja hyppyjä, kun he pukeutuivat hienostuneisiin asuihin.
5. Amfiteatterisuunnittelu: Kreikkalaisilla teattereilla oli erityinen arkkitehtoninen suunnittelu, jossa näyttämö sijaitsi puoliympyrän tai pyöreän istuinalueen alaosassa. Tämä tarkoitti sitä, että näyttelijöiden oli oltava tietoisia sijoituksestaan lavalla, sillä eri paikat saattoivat vaikuttaa akustiikkaan ja yleisönäkyvyyteen.
6. Akustiikka: Kreikkalaisten teattereiden amfiteatterisuunnittelu tarjosi erinomaisen luonnollisen akustiikan, mutta näyttelijöiden täytyi silti hallita laulutekniikkansa varmistaakseen äänensä kulkevan läpi teatterin. Heidän oli heijastettava äänensä selkeästi ja vältettävä vääristymiä yleisön huomion ylläpitämiseksi.
7. Improvisaatio ja ulkoa oppiminen: Kreikkalaisilta näyttelijöiltä odotettiin erinomaiset ulkoa taidot, koska käsikirjoituksia ei käytetty laajalti. He turvautuivat usein improvisaatioon tehostaakseen esityksiään ja lisäten tulkintojaan näytelmäkirjailijoiden tarjoamaan kirjalliseen materiaaliin.
Näistä haasteista huolimatta kreikkalaisen teatterin näyttelijät osoittivat poikkeuksellista lahjakkuuttaan ja omistautumistaan jättäen pysyvän vaikutuksen teatteritaiteen kehitykseen ja inspiroivat esiintyjiä ja yleisöä tähän päivään asti.