1. Rakkauden persoonallistaminen:
Alussa rakkaus saatettiin kuvitella onnellisena ja yhdistävänä voimana Shakespearen romanttisissa komedioissa. Kuitenkin konfliktien ja esteiden ilmaantuessa rakkauden personoiminen epävakaaksi, armottomaksi tai jopa julmaksi merkitsee siirtymistä tragediaan. Tämä tunteiden muutos heijastaa hahmojen kasvavaa epävarmuutta ja lähestyviä vaikeuksia.
2. Kohtalon personifikaatio:
Shakespeare käyttää usein personifikaatiota kuvaamaan kohtaloa tai kohtaloa voimina, jotka ovat ihmisen hallinnan ulkopuolella. Tarina voi muuttua varsinkin silloin, kun kohtalosta tai muiden ulkopuolisten voimien teoista tulee suuri konfliktikohta juonen. Tämä muutos korostaa sitä toivottomuuden tunnetta, joka usein ilmenee tragedioissa.
3. Kuoleman personointi:
Osoittaakseen katastrofin väistämättömyyden ja lopullisuuden Shakespeare käyttää kuoleman personifiointitekniikkaa. Juonen tragedia huipentuu usein kuolemaan, joka voi saada erilaisia muotoja, kuten sairautta, väkivaltaa tai jopa henkistä hajoamista. Tämä luonnehdinta lisää kuolevaisuuden tunnetta.
4. **Luonnon personointi romanttisessa komediassa kuvaa usein luonnon rauhallisena, harmonisena ja tukevana. Tragediassa luonto voi kuitenkin muuttua ankaraksi, periksiantamattomaksi ja vihamieliseksi. Tämä muutos osoittaa emotionaalisen muutoksen, jonka hahmot käyvät läpi, sekä juonen synkemmän ilmapiirin.
5. Ajan personointi:
Shakespeare käyttää ajan personifikaatiota edustamaan ohikiitäviä hetkiä, häipyvää kauneutta ja tapahtumien väistämätöntä kehitystä. Tämä laite korostaa kiireellisyyden tunnetta ja traagisen sankarin voimattomuutta kääntää vääjäämätön ajan kuluminen.
Esimerkkejä tietyistä Shakespearen näytelmistä:
1. * Rakkaus ja tragedia Romeossa ja Juliassa: Rakkaus näyttää aluksi yhdistävän Romeon ja Julian horjumattomalla antaumuksella, mutta kun esteet nousevat esiin ja heidän valinnansa muuttuvat dramaattisemmiksi, kerran rakastava rakkaus muuttuu vähitellen voimaksi, joka ohjaa heidän kuolemaansa.
2. Kohtalon personifikaatio Macbethissä: Noidat edustavat kohtaloa ja ennustavat Macbethin tulevaisuutta. Heidän profeetalliset näynsä vangitsevat Macbethin kunnianhimon, ahneuden ja verenvuodatuksen verkkoon. Juonen käännekohta ja Macbethin peruuttamaton kohtalo on merkitty tällä kohtalon personifikaatiolla.
3. Kuoleman personifikaatio Hamletissa: Itse kuoleman läsnäoloon viitataan usein Hamletin isän kummituksen muodossa. Aaveen kostonhalu käynnistää traagisten tapahtumien ketjun, joka johtaa Hamletin vajoamiseen hullutukseen ja epätoivoon.
4. Luonnon personifikaatio "Myrskyssä": Prosperon taikakyvyt antavat hänelle mahdollisuuden hallita näytelmän luonnollisia elementtejä. Luonto muuttuu hänen saarensa rauhallisesta satamasta I näytöksessä vihaiseksi voimaksi, joka heijastaa hänen omaa emotionaalista mullistustaan.
5. Ajan personifikaatio "Talven tarinassa": Leontesin kateudella ja epäluulolla Hermionen puhtaudesta on kauheita vaikutuksia sekä hänen valtakuntaansa että hänen suhteisiinsa. Kun Leontes saa tietää tosiasian ja yrittää korjata, aika on kulunut ja tarina on saanut synkän käänteen.
Shakespearen personifioinnin hallinta luo syvän uppoamisen draamaan, lisää emotionaalisia vaikutuksia ja symboloi suurempia eksistentiaalisia teemoja. Tämä menetelmä korostaa suuria juonenkäänteitä korostaen siirtymistä varhaisesta optimismista ja romanssin rakkaudesta Shakespearen kirjallisuuden synkkiin teemoihin ja traagisiin tapahtumiin.