Tässä on muutamia tapoja, joilla Shakespearen yleisö voi tunnistaa näytelmän alkamisen:
1. Trumpetit tai rummut: Oli tapana soittaa lyhyt trumpettien tai rumpujen fanfaari juuri ennen esityksen alkua. Tämä kiinnittäisi välittömästi yleisön huomion ja osoittaisi, että esitys oli alkamassa.
2. Prologi tai kuoro: Monet Shakespearen näytelmät alkavat prologilla tai kuorolla. Prologi on tyypillisesti lyhyt puhe, jonka pitää hahmo, joka tunnetaan usein nimellä "kuoro", joka antaa lyhyen johdannon näytelmään, asettaa kohtauksen ja perustaa kerronnan peruskontekstin. Yleisö tunnistaisi tämän selkeänä osoituksena näytelmän alkamisesta.
3. Näyttelijöiden sisäänkäynti: Kun näyttelijät astuivat lavalle ottaakseen roolinsa, he tekivät sen usein seremoniallisesti tai rituaalisesti. Yleisö ymmärtäisi tämän liikkeen lavalla merkkinä näytelmän virallisesta alkamisesta.
4. Yleisön osallistuminen: Shakespearen aikana yleisöllä oli paljon interaktiivisempi rooli esityksessä. He olivat usein tekemisissä näyttelijöiden ja hahmojen kanssa sanallisten vastausten, hurrausten ja naurun kautta. Yleisön osallistumisen lisääntyminen näytelmän alussa oli toinen merkki siitä, että esitys oli käynnissä.
5. Valaistusolosuhteet: Vaikka Shakespeare-teatterien valaistus oli rajallinen, jotkut visuaaliset vihjeet saattoivat silti viestiä esityksen alkamisesta. Esimerkiksi Globe-teatterissa, jossa esitettiin monia Shakespearen näytelmiä, oli avoin katto, jonka kautta luonnonvalo pääsi sisään päiväsaikaan. Esitykset tapahtuivat yleensä päivänvalossa, ja valo-olosuhteiden muutos auringon laskiessa osoitti näytelmän alkamisen.
On tärkeää muistaa, että nämä vihjeet olivat vivahteikkaampia kuin nykypäivän käytännöt. Yleisön tuntemus teatteritottumuksista, tarkkaavaisuus visuaalisten ja kuulollisten vihjeiden suhteen sekä aktiivinen osallistuminen itse esitykseen auttoi ymmärtämään Shakespearen näytelmän alkamisajankohtaa.