Näytelmän alussa Macbeth ja Banquo ovat läheisiä ystäviä ja asetovereita. He ovat taistelleet rinta rinnan taistelussa, ja Macbeth kunnioittaa ja ihailee Banquoa. Kuitenkin, kun Macbeth murhasi Duncanin ja hänestä tulee kuningas, hän alkaa tuntea syyllisyyttä ja vainoharhaisuutta rikoksestaan. Hän pelkää, että Banquo saa selville hänen salaisuutensa ja paljastaa hänet, joten hänestä tulee yhä kauempana ja epäluuloisempi Banquoa kohtaan.
Tässä kohtauksessa Macbethin vainoharhaisuus saavuttaa huippunsa. Hän on järjestänyt Banquon ja hänen poikansa Fleancen murhaamisen, ja hän odottaa innolla uutisia heidän kuolemastaan. Hän on syyllisyytensä ja pelkonsa niin täynnä, että hän tuskin voi toimia. Kun hän näkee Banquon aaveen juhlissa, hän on kauhuissaan ja alkaa raivota. Tämä kohtaus osoittaa, kuinka kauas Macbeth on pudonnut jalosta soturista, joka hän oli näytelmän alussa. Hän on nyt murtunut ja syyllistynyt mies, jota tekojensa seuraukset ahdistavat.