Yksilöllisen ilmaisun synty:Monody merkitsi merkittävää poikkeamaa moniäänisistä musiikin tyyleistä, jotka hallitsivat aikaisempia ajanjaksoja. Sen avulla yksittäiset äänet erottuivat ja kantavat tarinan tunteita ja viestejä luoden suoremman yhteyden laulajan ja yleisön välille. Tämä soololaulutyyli tarjosi esiintyjille tilaa esitellä laulukykyään ja taiteellista tulkintaansa.
Draaman ja tunteiden kohoaminen:Monodian ansiosta säveltäjät ja libretistit pystyivät välittämään tunteita tehokkaammin ja lisäämään dramaattista jännitystä. Kun hahmot ilmaisivat sisäisiä ajatuksiaan, tunteitaan ja motiivejaan soololaulun kautta, monodia mahdollisti karakterisoinnin syvemmän ja monimutkaisemman. Tästä keskittymisestä yksilölliseen emotionaaliseen ilmaisuun tuli olennainen elementti oopperallisen tarinankerronnan dramaattisen ytimen vangitsemisessa.
Resitatiivi ja aaria:Resitatiivin, eräänlaisen puhetta jäljittelevän vokaalin deklamaation, ja aria, muodollinen ja jäsennelty sooloteos, käyttö kasvoi monodian käsitteestä. Resitatiivit kehittivät juonetta ja tarjosivat puitteet tarinalle, kun taas aariat toimivat kohonneiden tunteiden hetkinä, jolloin laulaja pystyi syventymään hahmon sisimpiin tunteisiin. Tästä resitatiivin ja arian välisestä kontrastista tuli oopperallisen tarinankerronta.
Musiikillinen ja lyyrinen joustavuus:Monody tarjosi huomattavaa vapautta musiikillisen sävellyksen ja lyyrisen ilmaisun suhteen. Säveltäjät saattoivat tutkia erilaisia melodisia linjoja ja harmonioita tekstin emotionaalisiin vivahteisiin vastaamiseksi. Tämä joustavuus mahdollisti erilaisten musiikillisten persoonallisuuksien ja tunnelmien luomisen eri hahmoille ja tilanteille.
Yhteys teatteriin:Soololaulun ja monodian dramaattisen potentiaalin painottaminen sopii hyvin yhteen oopperan teatterisen olemuksen kanssa. Monodiset ilmaisut lisäsivät dramaattista intensiteettiä ja loivat yleisölle mukaansatempaavamman ja mukaansatempaavamman kokemuksen, mikä auttoi luomaan perustan oopperalle dramaattisena taidemuotona.