Termi "crescendo" tulee italian sanasta "crescere", joka tarkoittaa "kasvaa" tai "lisää". Varhaisin tunnettu termin käyttö musiikillisessa kontekstissa juontaa juurensa 1607, jolloin italialainen säveltäjä Adriano Banchieri käytti sitä tutkielmassaan "L'organo suonarino". Tässä tutkielmassa Banchieri kuvaa, kuinka crescendoa käytetään luomaan draamaa ja jännitystä musiikissa.
Crescendo tuli yhä suositummaksi barokkisäveltäjien keskuudessa 1600- ja 1700-luvuilla. Sitä käytettiin monissa musiikkilajeissa, mukaan lukien oopperat, konsertot ja sonaatit. Tunnetuimpia esimerkkejä crescendoa käyttävästä barokkimusiikista ovat Johann Sebastian Bachin Brandenburgin konserton nro 3 avaus ja Händelin Messiaan "Halleluja"-kuoro.
Crescendo oli vallankumouksellinen musiikkitekniikka, jonka avulla säveltäjät pystyivät luomaan musiikkiinsa laajempaa tunneilmaisua. Se on olennainen osa barokkimusiikkia, ja säveltäjät käyttävät sitä edelleen.