Mercutio aloittaa pilkkaamalla Romeon rakkaussairautta ja vertaa hänen ihastumistaan Rosalineen uskonnolliseen antaumukseen. Hän väittää, että rakkaus on sokea ja impulsiivinen tunne, jota ohjaa pelkkä fyysinen vetovoima ja joka vailla rationaalista ajattelua. Mercution puhe on täynnä värikkäitä kuvia ja retorisia kukoistusta, jotka korostavat rakkauden irrationaalista ja arvaamatonta luonnetta. Hän kuvailee rakkautta "hulluksi", joka "puree peukaloaan järjestä" ja vertaa sitä "hahmoon rikkaan miehen tilapuutarhassa", johonkin koristeelliseen ja koristeelliseen, mutta josta lopulta puuttuu sisältö.
Mercution puhe korostaa myös yhteiskunnallisten normien ja odotusten pinnallisuutta erityisesti rakkaus- ja ihmissuhteissa. Hän arvostelee tavanomaisia sosiaalisia käytäntöjä, jotka määräävät, kuinka ihmisten tulee käyttäytyä ja ilmaista tunteitaan. Mercution puhe haastaa nämä normit ja rohkaisee yksilöitä hyväksymään intohimonsa ja halunsa, vaikka ne poikkeaisivatkin yhteiskunnallisista standardeista.
Kaiken kaikkiaan Mercution puheen teemana on, että rakkaus on voimakas ja arvaamaton voima, joka uhmaa rationaalista selitystä ja yhteiskunnallisia odotuksia. Mercution nokkelat ja provosoivat huomautukset korostavat näytelmän keskeisiä teemoja rakkaudesta, kohtalosta ja impulsiivisten toimien seurauksista.