Antigone:
1. Päättäminen ja ratkaiseminen: Antigone osoittaa horjumatonta päättäväisyyttä tehtävässään haudata veljensä Polynikes, vaikka kuningas Kreonin käsky kielsi sen. Hän uskoo päättäväisesti, että hänen on täytettävä uskonnollinen ja moraalinen velvollisuutensa, vaikka se merkitsisikin lain uhmaamista.
2. Rakkaus ja uskollisuus: Antigonen voimakas rakkaus veljeään kohtaan ja uskollisuus perhettään kohtaan ohjaavat hänen toimintaansa. Hän uskoo, että hänen velvollisuutensa on kunnioittaa ja suojella veljensä muistoa, vaikka se vaarantaisi hänen oman henkensä.
3. Intohimo ja uhmaus: Antigonen intohimo oikeutta kohtaan ja hänen halukkuutensa uhmata auktoriteettia ovat keskeisiä hänen luonteensa. Hän ei pelkää puolustaa sitä, mihin uskoo, vaikka se tarkoittaisi Theban voimakkaan hallitsijan haastamista.
4. Ylpeys ja itsepäisyys: Antigonen ylpeys ja itsepäisyys vaikuttavat hänen kaatumiseensa. Hän kieltäytyy antamasta periksi Kreonin auktoriteetille tai tinkimään hänen periaatteistaan, vaikka käy selväksi, että hänen teoilla on traagiset seuraukset.
Ismene:
1. Pelko ja varovaisuus: Ismenen ensisijainen tunne on pelko. Hän pelkää uhmaavansa Kreonin käskyä ja mahdollisia seurauksia itselleen ja siskolleen. Hän kehottaa Antigonea olemaan varovainen ja välttämään tällaisen vaarallisen riskin ottamista.
2. Huoli ja huoli: Ismene välittää syvästi siskostaan ja on huolissaan tämän turvallisuudesta. Hän yrittää saada Antigonen luopumaan suunnitelmastaan varoittamalla häntä vaaroista ja kehottaen häntä pohtimaan toimiensa käytännön seurauksia.
3. Katumus ja syyllisyys: Kun Antigone toteuttaa suunnitelmansa ja hänet tuomitaan kuolemaan, Ismene on täynnä katumusta ja syyllisyyttä. Hän syyttää itseään siitä, ettei hän tukenut siskoaan, ja tuntuu, että hän on epäonnistunut sisaruksensa velvollisuudessa.
4. Hyväksyminen ja lähettäminen: Toisin kuin Antigonen uhmakas asenne, Ismene hyväksyy lopulta Kreonin auktoriteetin ja heidän tekojensa seuraukset. Hän myöntää, että he ovat saaneet kohtalonsa itselleen, ja alistuu heidän traagiseen loppuonsa.
Koko näytelmän ajan Antigonen ja Ismenen vastakkaiset tunteet ajavat konfliktia ja luovat monimutkaisen draaman, joka tutkii velvollisuuden, uskollisuuden, perhesiteen, yksilön omantunnon ja tottelemattomuuden seurauksia.