1. Historiografinen metafiction: Ghosh hämärtää usein fiktion ja historian välisiä rajoja. Hän tulkitsee uudelleen historiallisia tapahtumia ja hahmoja kyseenalaistaen niiden objektiivisuuden ja korostaen totuuden subjektiivista luonnetta.
* Esimerkki: The Shadow Linesissa Ghosh kutoo yhteen henkilökohtaisia muistoja, historiallisia tapahtumia ja fiktiivisiä elementtejä tutkiakseen osion ja identiteetin monimutkaisuutta.
2. Hajanaisuus ja epäjatkuvuus: Hänen kertomuksissaan on usein hajanaisia aikajanat, useita näkökulmia ja epälineaarinen tarinankerronta. Tämä pirstoutuminen heijastaa modernin elämän pirstoutunutta luonnetta ja haastaa käsityksen yksittäisestä, johdonmukaisesta kertomuksesta.
* Esimerkki: "Lasipalatsi" hyppää eri aikajaksojen ja paikkojen välillä esitellen historian ja yksilön elämän yhteenliittymiä.
3. Hybriditeetti ja kulttuurinen sekoittuminen: Ghoshin romaaneissa tutkitaan usein kulttuurien ja identiteettien hybriditeettejä. Hän tutkii kolonialismin, muuttoliikkeen ja globalisaation vaikutusta yksilöllisiin ja kollektiivisiin identiteetteihin haastaen ajatuksen kiinteistä ja homogeenisista kulttuureista.
* Esimerkki: "Nälkävedessä" Ghosh tutkii bengalilaisen identiteetin monimutkaisuutta Sundarbansin alueella, jossa luonto, kulttuuri ja historia kietoutuvat toisiinsa.
4. Voimarakenteiden purkaminen: Ghoshin romaanit paljastavat usein voimadynamiikan, joka on upotettu historiallisiin kertomuksiin ja nykyajan yhteiskunnissa. Hän arvostelee kolonialismin, nationalismin ja globalisaation vaikutusta yksilön elämään ja identiteettiin.
* Esimerkki: "Sea of Poppies" tutkii brittiläisen oopiumikaupan vaikutuksia eri yhteisöihin ja yksilöihin ja korostaa siirtomaavallan aiheuttamaa riistoa ja eriarvoisuutta.
5. Ympäristötietoisuus: Ghoshin viimeaikaiset teokset, kuten "The Great Derangement", käsittelevät ilmastonmuutoksen kiireellisiä kysymyksiä ja sen vaikutuksia ihmisyhteisöihin ja ympäristöön. Tämä kuvastaa postmodernien kirjailijoiden kasvavaa kiinnostusta käsitellä ihmiskokemuksen ja luonnonmaailman keskinäisiä yhteyksiä.
6. Itserefleksivyys: Ghoshin romaaneissa on usein itserefleksiivisiä elementtejä, joissa kertoja tai hahmot tunnustavat tekstin keinotekoisuuden ja kielen rajoitukset todellisuuden esittämisessä. Tämä haastaa perinteisen käsityksen tekijästä objektiivisena tarkkailijana ja korostaa lukijan roolia narratiivin tulkinnassa.
7. Parodia ja ironia: Ghosh käyttää huumoria, satiiria ja ironiaa purkaakseen perinteisiä tarinoita ja paljastaakseen valtarakenteiden ja sosiaalisten sopimusten absurdiuden. Tämä leikkisä lähestymistapa korostaa entisestään postmodernistista suurten kertomusten ja yksinkertaistettujen ratkaisujen hylkäämistä.
Yhdistämällä näitä postmoderneja lähestymistapoja Amitav Ghosh luo romaaneja, jotka ovat sekä älyllisesti stimuloivia että emotionaalisesti mukaansatempaavia. Ne haastavat lukijat pohtimaan uudelleen ymmärrystään historiasta, identiteetistä ja ympäröivästä maailmasta.