Lintu, joka oli kerran "elämästä kirkas", makaa nyt eloton, sen laulu on hiljentynyt ikuisesti. Puhuja vetää rinnastuksia linnun kohtalon ja kaikkien elävien olentojen, myös ihmisten, kuolleisuuden välillä. Hän pohtii elämän ohimenevää ja säälimätöntä ajan kulumista, joka lopulta tekee lopun kaikesta olemassaolosta.
Runo koskettaa myös ajatusta sielun matkasta kuoleman jälkeen. Puhuja ihmettelee, onko linnun henki löytänyt turvan fyysisen maailman ulkopuolelta. Hän kyseenalaistaa tietoisuuden luonnetta ja kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuutta pohtien minne linnun "olemisen kipinä" on kadonnut.
Koko runon aikana Hope käyttää eloisia kuvia ja metaforista kieltä välittääkseen kuoleman ja menetyksen teemoja. Hän kuvailee linnun kuolemaa "äkillisenä, kauheana asiana" ja vertaa elämän ohikiitävää luonnetta "putoavaan lehtiin". Runo päättyy koskettavaan pohdiskeluun kuoleman väistämättömyydestä, joka odottaa jokaista elävää olentoa kauneudesta tai merkityksestään riippumatta.
"Linnun kuolemassa" A.D. Hope esittää koskettavan mietiskelyn teemoista kuolevaisuudesta, elämän ohimenevyydestä sekä kuoleman ja kuoleman jälkeisestä elämästä.