Runo alkaa puhujan katsomalla yötaivaalle ja vangitsemalla kuvan "hitaasti putoavasta kuusta". Sanan "hidas pudotus" käyttö viittaa ajattomuuden ja hiljaisuuden tunteeseen. Kuu on personoitu "haamuksi", mikä lisää runon mystistä laatua.
Runon edetessä kuvasta tulee elävämpi ja unenomaisempi. Puhuja mainitsee "hopeaa", "tähdet" ja "valkoisia lintuja" luoden lumoamisen tunteen. Värien käyttö, erityisesti "hopeaa" ja "valkoista" toistaminen, lisää runon eteeristä sävyä.
Myös runon rytmi vaikuttaa sen tunnelmaan ja sävyyn. Viivat ovat lyhyitä ja usein pilkuilla ja viivoilla hajotettuja, mikä luo tauon ja pohdinnan tunteen. Runon rytmi on hidasta ja harkittua, ja se matkii kuun hidasta liikettä ja kuvien unenomaista laatua.
Kaiken kaikkiaan runon kuvitus yhdistettynä sen rytmiin ja kielenkäyttöön luo tunnelman tai sävyn ihmeestä, mysteeristä ja eteerisestä kauneudesta. Se herättää ajattomuuden tunteen ja maailman maagisen muutoksen kuun hopeisen valon alla.