Runo alkaa puhujan tarkkailemalla bonsai-puuta, ihaillen sen minikokoista ja monimutkaista kauneutta. Bonsaita kuvataan "kärsivällisyyden ihmeeksi", mikä viittaa siihen, kuinka paljon aikaa ja vaivaa tarvitaan sellaisen herkän ja hallitun muodon luomiseen. Tämä ajatus kärsivällisyydestä ja ammattitaidosta heijastuu toisessa säkeistössä, jossa puhuja vertaa bonsaita "pieneen universumiin", joka itsessään on sekä villi että kurinalainen.
Runo ottaa sitten introspektiivisemman käänteen, kun puhuja pohtii bonsaita ihmiskokemuksen metaforana. Bonsain syvälle maahan ulottuvat juuret nähdään maadoitumisen ja vakauden symbolina, kun taas sen taivasta kohti leviävät oksat edustavat pyrkimystä ja kasvua. Puhuja tunnustaa elämässä kohtaamat haasteet ja esteet, mutta ilmaisee myös sietokykyä ja päättäväisyyttä niiden voittamiseksi.
Viimeisessä säkeessä puhuja vetää rinnakkaisuuden bonsain karsimisen ja muotoilun sekä tavan, jolla muokkaamme omaa elämäämme ja identiteettiämme, välille. Aivan kuten bonsai on huolella hoidettu ja karsittu halutun muotonsa saavuttamiseksi, myös meidän on tehtävä harkittuja valintoja ja uhrauksia oman kasvumme ja täyttymyksemme kehittämiseksi.
Kaiken kaikkiaan "Bonsai" on ajatuksia herättävä runo, joka kutsuu meidät pohtimaan luonnon ja taiteen sekä ulkoisen maailman ja sisäisen itsemme välistä suhdetta. Se on muistutus hallinnan ja spontaanisuuden herkästä tasapainosta sekä oman kasvumme ja potentiaalimme vaalimisen tärkeydestä.