Runoon vangitaan ympäristön aistilliset yksityiskohdat, mukaan lukien juuri leikatun ruohon makea tuoksu, viikate surina ja lehtien lempeä kahina. Lynd käyttää personifikaatiota täyttääkseen ruohonleikkurin viikate inhimillisillä ominaisuuksilla, kun se "keinuu laulun mukana".
Kun ruohonleikkuri jatkaa tehtäväänsä, runo tutkii ajatusta rytmistä ja toistosta. Ruohonleikkauksen rytminen liike muuttuu metaforaksi elämän kiertokulkuille, ja ruoho edustaa kasvua ja uudistumista. Lynd vetää yhtäläisyyksiä ruohonleikkurin työn ja ajan kulumisen välille, mikä viittaa siihen, että myös rutiinitehtävien keskellä on kauneutta ja merkitystä.
Runo päättyy ruohonleikkurin pohdiskeluun ammatistaan, kun hän ihmettelee hoitamansa nurmikon muutosta. Hän on ylpeä työstään ja saa tyydytyksensä yksinkertaisesta leikkaamisesta, näkee sen eräänlaisena taiteellisena ilmaisun muotona.
Kaiken kaikkiaan "The Mower" juhlii luonnon kauneutta, työn arvokkuutta ja ihmisen ponnistuksen muuntavaa voimaa käyttämällä kuvamateriaalia yksinäisestä hahmosta, joka osallistuu näennäisesti arkipäiväiseen tehtävään tutkiakseen elämän ja luovuuden syvempiä teemoja.