Runo koostuu viidestä säkeistöstä, joista jokainen tutkii Shelleyn elämän ja työn eri puolia. Ensimmäisessä säkeistössä Santayana kuvaa Shelleyn tiedonhakua vertaamalla häntä "humalliseen mehiläiseen", joka lentelee kukasta toiseen. Toisessa säkeistössä hän ylistää Shelleyn rakkautta luontoon ja hänen kykyään nähdä luonnon kauneus ja ihme. Kolmannessa säkeistössä hän juhlii Shelleyn uskoa mielikuvituksen voimaan ja hänen sitoutumistaan yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Neljännessä säkeistössä hän arvostelee Shelleyn käytännöllisyyden puutetta ja hänen taipumusta vetäytyä maailmasta. Viidennessä ja viimeisessä säkeistössä hän tiivistää Shelleyn filosofian väittäen, että Shelley uskoi, että ainoa todellinen todellisuus oli "ideaalimaailma" ja että fyysinen maailma oli vain ihanteen "varjo".