1. Kunnollinen kieli: Runoilija vertaa metaforien ja vertausten avulla toivoa herkkiin esineisiin tai hetkellisiin asioihin korostaen sen haurautta ja haavoittuvuutta. Esimerkiksi:
- "...parang kristal na nabasag sa isang iglap" (kuin hetkessä särkynyt kristalli)
- "...parang usok na naglaho sa hangin" (kuin savu katoaisi ilmaan)
2. Toisto: Runo korostaa toistuvasti toivon turhuutta ja pysymättömyyttä. Lauseet, kuten "naunsyaming pag-asa" (turhautunut toivo) ja "lahat ay nawala" (kaikki on mennyt), toistuvat runon aikana vahvistaen pettymyksen ja menetyksen tunnetta.
3. Kuvat: Runo käyttää eloisia kuvia luomaan autio ja toivoton tunnelma. Se maalaa kuvan karusta maisemasta, kuihtuvista kukista ja kuivasta, halkeilevasta maasta, heijastaen puhujan särkyneitä unelmia ja särkyneitä toiveita.
4. Retoriset kysymykset: Puhuja esittää joukon retorisia kysymyksiä, jotka tuovat esiin toivon tavoittelun turhuuden ja epävarmuuden. Esimerkiksi:
- "Saan hahantong anting pangarap?" (Minne unelmamme vie meidät?)
- "Saako sanoa pa bang umasa?" (Onko mitään järkeä toivoa?)
5. Rakenne: Runo koostuu lyhyistä säikeistä, joista jokainen ilmaisee katkelman puhujan pettymyksestä ja epätoivosta. Lyhyet säkeet symboloivat puhujan toiveiden pirstoutunutta ja murtunutta tilaa, mikä lisää turhautumisen tunnetta.
6. Sävy: Runon yleinen sävy on melankoliaa, resignaatiota ja pessimismiä. Toivottomuuden tunne läpäisee jokaisen rivin ja välittää puhujan syvän pettymyksen ja pettymyksen elämän haasteiden ja epäonnistumisten edessä.
Käyttämällä näitä kirjallisia tekniikoita taitavasti runo vangitsee tehokkaasti turhautuneen toivon teeman ja synnyttää lukijan mieleen syvän pettymyksen ja epätoivon tunteen.