Sanojen "ajan kuluminen" toistaminen läpi runon korostaa ajan kulumisen säälimätöntä ja väistämätöntä luonnetta. Tämä toisto luo myös kiireen ja ahdistuksen tunteen, kun puhuja näyttää yrittävän pitää kiinni jostakin, joka lipsahtaa pois.
Aliterointi
Alliteraatioiden käyttö riveissä, kuten "Tikitus kello, kuluva aika" ja "Vuodenajat tulevat ja menevät", lisää runon rytmitajua ja musikaalisuutta. Tämä alliteraatio auttaa myös luomaan yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden tunteen, sillä toistuvien sanojen äänet kaikuvat läpi runon.
Metafora
Runo vertaa ajan kulumista virtaavaan jokeen ("Aika on joki, joka virtaa jatkuvasti") ja varkaaseen, joka varastaa päivämme ("Aika on varas, joka varastaa päivämme"). Nämä metaforat auttavat luomaan elävän ja konkreettisen kuvan ajan kulusta, ja ne viittaavat myös siihen, että aika on meidän hallinnassamme, eikä sitä voida koskaan pysäyttää tai kääntää.
Personointi
Runo personoi ajan hahmona, joka "nauraa meille" ja "ei ota vankeja". Tämä personifikaatio antaa ajalle tahdonvapauden ja voiman tunteen, ja se viittaa myös siihen, että aika on välinpitämätön kärsimyksemme ja kamppailujemme suhteen.
Symbolismi
Runossa käytetään useita symboleja kuvaamaan ajan kulumista, kuten tikittävää kelloa, vuodenaikojen vaihtelua ja jokea. Nämä symbolit auttavat luomaan rikkaan ja monitasoisen käsityksen ajasta ja viittaavat myös siihen, että aika on monimutkainen ja monitahoinen ilmiö.