Miten William Shakespearen Sonnetin 116 rivit 1-12 kehittävät idearunoa todellisista rakastajista ja kuinka he kasvattavat rakkauttaan toisiaan kohtaan?

William Shakespearen Sonnetin 116 rivit 1-12 kehittävät runon ajatuksia todellisista rakastajista ja siitä, kuinka he kasvattavat rakkauttaan toisiaan kohtaan vertailemalla rakkautta erilaisten ikuisten ja muuttumattomien asioiden välillä. Tässä on analyysi siitä, kuinka nämä linjat vaikuttavat näiden ideoiden kehittämiseen:

1. Vertailu avioliittoon:

- "Älä päästä todellisten mielien avioliittoon

Myönnä esteet."

- Shakespeare aloittaa sonetin julistamalla, että todellista rakkautta, jota edustaa "todellisten mielien avioliitto", ei saa estää tai estää millään esteellä. Tämä vertailu viittaa siihen, että todellinen rakkaus on pyhä ja kestävä liitto, joka ylittää ulkoiset olosuhteet.

2. Vertailu meren kestävyyteen:

- "Rakkaus ei ole rakkautta

Joka muuttuu, kun se muutos löytää,

Tai taipuu poistoaineella poistaakseen."

- Shakespeare korostaa, että todellinen rakkaus pysyy vakiona myös muutosten tai haasteiden edessä. Hän vertaa rakkautta meren kestävyyteen, joka pysyy horjumattomana vuorovesien laskusta huolimatta. Tämä vertailu vahvistaa ajatusta rakkauden kestävästä luonteesta.

3. Vertailu taivaankappaleeseen:

- "Voi ei! se on aina kiinteä merkki

Se näyttää myrskyistä, eikä sitä koskaan horjuta;

Se on tähti jokaiselle sauvan soivan haukulle,

Kenen arvo on tuntematon, vaikka hänen korkeutensa otetaankin."

- Näissä riveissä Shakespeare vertaa todellista rakkautta kiinteään taivaankappaleeseen, kuten tähteen, joka tarjoaa opastusta ja vakautta kaoottisessa maailmassa. Hän ehdottaa, että todellinen rakkaus toimii toivon ja pysyvyyden majakana niille, jotka ovat eksyksissä tai etsivät suuntaa elämässään. Tämä vertailu korostaa rakkauden kykyä tarjota vakautta ja tarkoituksentuntoa.

4. Vertailu rakkauden pitkäikäisyyteen:

- "Rakkaus ei ole ajan hölmö, vaikkakin ruusuiset huulet ja posket

Hänen taipuvan sirpin kompassin sisällä tulee;

Rakkaus ei muutu hänen lyhyillä tunteillaan ja viikkoillaan,

Mutta kestää sen tuomion reunaan asti."

- Shakespeare väittää, että todellinen rakkaus ylittää ajan ja kuolevaisuuden rajat. Hän persoonallistaa Aikaa niittomieheksi sirppillä, symboloimalla sen voimaa tuhota kauneutta ja elämää. Hän kuitenkin väittää, että todellinen rakkaus ei vaikuta ajan kulumiseen ja kestää "jopa tuomion reunalle". Tämä vertailu korostaa rakkauden kestävää ja ikuista luonnetta.

Kaiken kaikkiaan Sonetti 116:n rivit 1-12 vahvistavat runon ydinajatukset:todellisen rakkauden voiman, pysyvyyden ja ikuisen luonteen. Shakespearen vertailut ja metaforat luontoon, taivaankappaleisiin ja ajan kulumiseen vahvistavat ajatusta, että todellinen rakkaus on voimakas ja kestävä voima, joka ylittää ulkoiset olosuhteet ja pysyy peräänantamattomana haasteiden ja muutosten edessä.