Runo alkaa puhujan kuvaamalla siirtymäprosessia käyttämällä "matkan" ja "lennon" kuvia. He puhuvat "syntyperäisen maaperänsä" ja "isiemme maan" jättämisestä ja tuskasta, joka aiheutuu "hyvästittelemisestä juurillemme". Tätä menettämisen ja eron tunnetta pahentaa puhujan kokemus vieraassa maassa asumisesta, jossa he tuntevat olevansa "muukalaisia vieraassa maassa".
Puhuja pohtii myös ajatusta identiteetistä ja siitä, miten se muodostuu oman alkuperäpaikan mukaan. He puhuvat tunteesta, että he ovat "menettäneet osan itsestämme" ja siitä, että he ovat "kuin entisen itsemme varjoja". Tätä identiteetin menetystä pahentaa entisestään puhujan kokemus rasismista ja syrjinnästä uudessa maassaan. He puhuvat siitä, että heitä "kohdellaan kuin ulkopuolisia" ja siitä, että he tuntevat "eivät kuulu".
Kaikista näistä haasteista huolimatta puhuja on edelleen päättänyt löytää kodin tunteen ja rakentaa elämänsä uudelleen. He ilmaisevat halun "löytää paikka, jota kutsumme omaksemme" ja "istuttaa uusia juuria". Tätä halua symboloi kuva puhujasta seisomassa kukkulalla ja katsomassa horisonttiin täynnä toivoa ja optimismia tulevaisuuden suhteen.
"Diaspora" on liikuttava ja voimakas runo, joka kertoo monien kotiseudultaan siirtymään joutuneiden ihmisten kokemuksista. Runon identiteetin, syrjäytymisen ja kodin etsimisen teemojen tutkiminen on sekä syvästi henkilökohtaista että yleismaailmallisesti samaistuvaa.