Runo juhlii rakkauden sidettä puhujan, nuoren pojan, nimeltä Vikram, ja hänen sisarensa Aradhanan välillä.
Vikram muistelee heidän lapsuuttaan, jolloin he leikkivät yhdessä, jakoivat tarinoita ja salaisuuksia sekä tarjosivat sydämellistä tukea ja rohkaisua toisilleen.
Heidän vanhetessaan Vikram kuitenkin lähtee opiskelemaan, ja fyysinen etäisyys ja aika toisistaan alkavat rasittaa heidän suhdettaan.
Vikramin poissaolo johtaa kaipuun ja nostalgiaan, ja hän kaipaa syvästi sisarensa läsnäoloa ja lohtua, jonka tämä toi hänen elämäänsä.
Raksha Bandhanin aikana, festivaalin aikana, joka symboloi veljien ja sisarten välistä rakkautta ja suojaa, Vikram kirjoittaa Aradhanalle kirjeen, jossa hän ilmaisee tunteitaan ja ajatuksiaan.
Kirjeessä hän tunnustaa, että vaikka hän on fyysisesti kaukana hänestä, hän pysyy lähellä hänen sydäntään ja että hänen läsnäolonsa ja rakkautensa ovat hänelle aina voimanlähde.
Hän pohtii erityisiä muistoja ja kokemuksia, joita he jakoivat lapsina, ja tunnustaa, että heidän sidetään ei sido vain fyysinen läheisyys.
Runo korostaa, että rakkaus ylittää ajan, tilan ja fyysisen eron, ja Vikramin ja Aradhanan välinen rakkaus pysyy horjumattomana etäisyydestä huolimatta.