Puhuja aloittaa korostamalla pienuuden tunnetta valtavan valtameren avaruuden keskellä. Ihmisiä kuvataan pelkkänä "pölynä" verrattuna mahtaviin valaisiin, jotka elävät näissä vesistöissä. Sitten runoon kudotaan kuvakudos merikuvia, jotka kuvaavat eloisia koralliriuttoja, rakkolevämetsiä ja "hohtavaa planktonia". Nämä yksityiskohdat luovat elävän kuvan pinnan alla kuhisevasta biologisesta monimuotoisuudesta.
Runon edetessä valaat nousevat esiin majesteettisina ja salaperäisinä olentoina, jotka ilmentävät meren muinaista viisautta. Heidät on kuvattu "lauluvalaina", jotka pystyvät kommunikoimaan kummittelevien melodioiden kautta, jotka kaikuvat valtameren yli. Nämä laulut muistuttavat salaisuuksia, joita itse syvyydet kuiskaavat ihmisen ymmärryksen ulkopuolella.
Runo korostaa myös meren ekosysteemin herkkää tasapainoa, jossa valaat ovat keskeisessä asemassa kulmakivilajeina. Niiden puuttuminen käynnistäisi ketjureaktion, joka vaikuttaisi koko ravintoketjuun ja häiritsisi valtameren harmoniaa. Tämä korostaa kaikkien elävien organismien keskinäistä yhteyttä ja korostaa näiden haavoittuvien lajien suojelun tärkeyttä.
Runon läpi puhujan sävy on kunnioitusta ja ihmettelyä, joka vangitsee syvän kunnioituksen tunteen, jonka ihminen kokee kohtaaessaan luonnon loiston. Tällä tavoin "Song Whale" toimii koskettavana muistutuksena maailman valtameremme pinnan alla piilevasta syvästä kauneudesta ja ekologisesta merkityksestä.