Runo pohtii kontrastia joulukellojen iloisen äänen ja Yhdysvalloissa meneillään olevan sisällissodan välillä. Longfellow kirjoitti runon suuren henkilökohtaisen surun aikana, koska hän oli äskettäin menettänyt vaimonsa ja kaksi poikaansa. Surunsa keskellä hän sai lohtua rauhan ja toivon sanomasta, jota joulukellot näyttivät välittävän.
Elävien kuvien ja symboliikan avulla "Kuulin kellot joulupäivänä" rohkaisee lukijoita katsomaan välittömien olosuhteiden ulkopuolelle ja löytämään toivoa vastoinkäymisten keskellä. Runo korostaa, että synkimpinäkin aikoina joulun henki voi tuoda yhteenkuuluvuuden tunnetta, myötätuntoa ja rauhan kaipuuta.
Rauhan teemaa vahvistaa entisestään rivien toistaminen "Ja epätoivossa minä kumarsin pääni; maan päällä ei ole rauhaa, sanoin." Näitä linjoja seuraa joulukellojen soitto, joka tarjoaa toivon pilkahdus ja muistutuksen rauhan ja sovinnon mahdollisuudesta.
"I Heard the Bells on Christmas Day" -elokuvan ydin on sen kyvyssä ylittää aika ja resonoida eri sukupolvista ja taustoista tulevien ihmisten kanssa. Se on muistutus siitä, että elämän haasteiden ja vastoinkäymisten keskellä joulun sanoma tarjoaa toivoa, yhtenäisyyttä ja uskoa paremman tulevaisuuden mahdollisuuteen.