Traagisen voiman käsitteen kehitti ensimmäisenä Aristoteles teoksessaan Poetics, jossa hän väitti, että traagisen sankarin on oltava korkeakasvuinen hahmo, joka on alennettu omien toimiensa ja ulkoisten voimiensa yhdistelmällä. Tämä käsite on ollut vaikutuksensa länsimaisessa kirjallisuudessa siitä lähtien, ja se näkyy monissa tragedioissa Sophoklen Oidipus Rexistä Shakespearen Hamletiin.
Traaginen voima yhdistetään usein katarsisin käsitteeseen, emotionaaliseen vapautumiseen, jonka yleisö kokee nähdessään traagisen sankarin kaatumisen. Tämä julkaisu voi olla katarsinen, koska se antaa yleisölle mahdollisuuden kohdata omat pelkonsa ja huolensa omasta elämästään. Se voi myös auttaa yleisöä kehittämään empatian tunnetta muita kohtaan, jotka kamppailevat omien traagisten olosuhteitensa kanssa.
Traagisen voiman käsite on monimutkainen ja vivahteikas, ja eri kriitikot ja teoreetikot ovat tulkinneet sitä monin eri tavoin. Se on kuitenkin edelleen olennainen käsite tragedian luonteen ja sen roolin ymmärtämiseksi elämässämme.