Mustafa Sa'eed kertoo Ahmedille menneisyydestään ja yhteydestään keitaan. Hän paljastaa, että hän oli kerran varakas kauppias, joka asui kaupungissa, mutta päätti jättää materialistisen elämänsä taakse ja löytää rauhan ja yksinäisyyden autiomaassa. Hän muutti aution keitaan vehreäksi puutarhaksi, joka oli täynnä taatelipuita, ja teki siitä pyhäkkönsä.
Kun Ahmed kuuntelee Mustafan tarinoita, hän alkaa pohtia omaa elämäänsä, suhdettaan heimoonsa ja ymmärrystään maailmasta. Hän tunnustaa olevansa tienhaarassa, repeytyen paimentolaisen olemassaolonsa perinteisten tapojen ja modernin ja materialistisen maailman houkuttelevuuden välillä.
Heidän keskustelunsa aikana Mustafa kertoo vertauksen beduiinista, joka kohtaa henkien ja ilmaisee kolme toivetta:suuren määrän taateleita, kykyä lentää ja kykyä palata kotiin. Beduiinin toiveet symboloivat hänen vaurautta, vapautta ja yhteyttä juuriinsa.
Mustafan vertaukset ja keskustelut saavat Ahmedin pohtimaan ajan luonnetta, onnen tavoittelua ja oman paikkansa merkitystä maailmassa. Vanhan miehen viisaus haastaa Ahmedin kyseenalaistamaan arvonsa ja prioriteettinsa, mikä saa hänet pohtimaan omaa matkaansa ja elämänsä suuntaa.
Lopulta Ahmed jättää keidan ja liittyy takaisin heimoonsa uusilla oivalluksilla ja syvemmällä ymmärryksellä itseensä. Hän kantaa mukanaan kourallinen treffejä, jotka toimivat konkreettisena muistutuksena hänen kohtaamisestaan Mustafa Sa'eedin kanssa ja sen syvällisestä vaikutuksesta hänen elämäänsä.