Moderni draama on edelleen käyttänyt miimiä tapana parantaa tarinankerrontaa. Sitä käytetään usein komedioissa, näytelmissä ja musikaaleissa lisäämään huumoria, välittämään tunteita ja luomaan visuaalista mielenkiintoa. Tässä on joitain yleisiä tapoja, joilla miimiä käytetään draamassa:
Fyysinen komedia :Mimeä voidaan käyttää fyysisten komediarutiinien luomiseen, jotka perustuvat liioittelemiseen, slapstickiin ja visuaaliseen gagiin. Tämän tyyppistä miimiä käytetään usein slapstick-komedioissa, kuten Charlie Chaplinin tai Buster Keatonin.
Ele :Miimiä voidaan käyttää myös tunteiden välittämiseen tai tarinan kertomiseen eleiden ja kehon liikkeiden avulla. Tätä tekniikkaa käytetään usein, kun vuoropuhelua on vähän tai ei ollenkaan, ja näyttelijät luottavat eleisiinsä kertoakseen. Esimerkki tästä on kuuluisa "Mime Act" vuoden 1952 elokuvasta "Limelight".
Karakterisointi :Miimin avulla voidaan luoda erilaisia hahmoja ja määritellä heidän persoonallisuutensa liikkeen avulla. Esimerkiksi Samuel Beckettin näytelmässä "Waiting for Godot" miimiä käytetään luomaan kaksi päähenkilöä, Vladimir ja Estragon, joilla on selkeä fyysisyys ja omituisuudet.
Symbolismi :Miimiä voidaan käyttää symbolien ja metaforien luomiseen näytelmän merkityksen parantamiseksi. Esimerkiksi Anton Tšehovin näytelmässä "Lokki" hahmo Nina esittää miimin avulla kohtauksen, jossa hän on haavoittunut lokki. Tämä visuaalinen metafora symboloi hänen haavoittunutta henkeä ja emotionaalista kipua, jonka hän käy läpi.
Tanssi- ja liikejaksot :Miimi voi usein kulkea käsi kädessä tanssi- ja liikejaksojen kanssa. Esimerkiksi musiikkiteatterissa miimi sisällytetään usein tanssirutiineihin kertomaan tarinaa ja tehostamaan dramaattista vaikutusta. Esimerkki tästä on kuuluisa "Balcony Scene" musikaalista "West Side Story", jossa näyttelijät kuvaavat romanttisen hetken miimillä.