1. Emotionaalinen vetoomus :Melodraama hyödynsi yleisön tunteita sisältäen erittäin liioiteltuja hahmoja, tilanteita ja konflikteja. Nämä näytelmät tunnettiin emotionaalisesta intensiivisyydestään, jossa hyvän ja pahan välillä oli selkeä ero ja hahmot ilmaisivat tunteitaan hillittömästi.
2. Sensaatiohalu :Melodraamat sisälsivät sensaatiomaisia elementtejä yleisön vangitsemiseksi. Näitä elementtejä olivat ilkeitä hahmoja, hädässä olevia tyttöjä, jännittäviä pelastuksia, äkillisiä juonenkäänteitä ja moraalisia oppitunteja. Sensaatiohimo tarjosi pakopaikan arjen arkipäiväisistä todellisuuksista.
3. Juonteen yksinkertaisuus :Melodraamat esittivät yksinkertaisia ja suoraviivaisia juonia, joita yleisön oli helppo seurata. Ne noudattivat usein kaavamaista rakennetta, jonka lopussa oli selkeä moraalinen viesti, mikä teki niistä houkuttelevia laajalle katsojajoukolle.
4. Esteettömyys :Melodraamoja esitettiin suosituissa paikoissa, kuten musiikkisaleissa, messualueilla ja tarkoitukseen rakennetuissa teattereissa. Nämä teatterit palvelivat työväenluokkaa ja tarjosivat edullisia viihdevaihtoehtoja.
5. Katarsis ja eskapismi :Melodraamat tarjosivat yleisölle mahdollisuuden katarsiin, jolloin he saivat kokea erilaisia tunteita ja tilapäisesti paeta omia ongelmiaan. Näytelmät tarjosivat usein oikeuden tunteen ja moraalisen koston, joka resonoi työväenluokan yleisössä.
6. Sosiaalinen konteksti :Melodraamat heijastivat aikansa sosiaalisia kysymyksiä ja huolenaiheita. He käsittelivät sellaisia aiheita kuin sosiaalinen luokka, sukupuoliroolit, köyhyys ja taloudellinen eriarvoisuus tarjoten työväenluokalle keinon ilmaista toiveitaan, pelkoaan ja pyrkimyksiään.
Yhteenvetona voidaan todeta, että melodraama kehittyi suosituksi viihdemuodoksi, joka vetosi työväenluokan yleisöön. Se yhdisti emotionaalisen intensiivisyyden, sensaatiomaisuuden, juonen yksinkertaisuuden, saavutettavuuden ja keskittymisen yhteiskunnallisiin kysymyksiin tarjoten katarsista ja eskapismia heijastaen samalla 1800-luvun sosiaalista kontekstia.