Miltä Macbeth suhtautuu Duncanin murhasta?

Duncanin murhan jälkeen Macbethin valtaa syyllisyys ja katuminen. Hän ei pysty nukkumaan, ja kun hän nukkuu, painajaiset vaivaavat häntä. Hän näkee näkyjä Banquon haamusta ja kuulee ääniä, jotka syyttävät häntä murhasta. Macbethistä tulee vainoharhainen ja epävakaa, ja hän alkaa karkaamaan hallinnasta. Hän ei ole enää se itsevarma ja kunnianhimoinen mies kuin ennen. Sen sijaan hän on entisen itsensä varjo, jota ahdistaa syyllisyys rikoksestaan.

Yhdessä soliloquisissaan Macbeth sanoo:"Luulin, että kuulin äänen huutavan:"Älä nuku! / Macbeth nukkuu murhasta!" (II.ii.33-34). Tämä osoittaa, että Macbeth ei vain pysty nukkumaan, vaan hän myös tuntee tappaneensa itse unen. Hän kokee tehneensä niin julman rikoksen, että hän on häirinnyt asioiden luonnollista järjestystä. Macbeth sanoo myös:"Pelkään ajatella, mitä olen tehnyt; / Katsokaa uudelleen, en uskalla" (II.ii.50-51). Tämä osoittaa, että Macbeth on niin kauhuissaan rikoksestaan, ettei hän kestä edes katsoa sitä. Hän yrittää tukahduttaa tekemänsä muiston, mutta hänen on mahdotonta unohtaa.

Syyllisyys ja katumus, joita Macbeth tuntee Duncanin murhan jälkeen, ovat lopulta hänen tuhonsa. Ne saavat hänet vainoharhaiseksi ja epävakaaksi ja lopulta tuhoavat hänet.