Interregnumin aikana teatterit sulkivat puritaanit, jotka pitivät niitä syntisinä ja moraalittomina. Kun Kaarle II palasi valtaan, hän avasi teatterit uudelleen ja rohkaisi uusien näytelmien tuotantoa. Restauraatiokaudella teatteritoiminta kukoistaa, kun uusia näytelmäkirjailijoita, näyttelijöitä ja teatteriryhmiä ilmaantui.
Restauraatioteatterille oli ominaista sen röyhkeä, satiirinen ja usein poliittisesti latautunut sisältö. Komediat pilkkasivat usein puritaaneja ja juhlivat monarkian paluuta. Tragediat perustuivat usein historiallisiin tapahtumiin tai klassiseen mytologiaan, ja niitä käytettiin usein poliittisten teemojen tutkimiseen.
Tunnetuimpia restauroinnin näytelmäkirjailijoita ovat William Congreve, George Etherege ja Aphra Behn. Congreven näytelmät, kuten "The Way of the World" ja "Love for Love", tunnetaan nokkeluudestaan ja terävästä sosiaalisesta satiiristaan. Etheregen näytelmät, kuten "The Man of Mode" ja "She would if She Could", tunnetaan tyhmyydestään ja huumoristaan. Behnin näytelmät, kuten "The Rover" ja "The Lucky Chance", tunnetaan vahvoista naishahmoistaan ja feministisista teemoistaan.
Restaurointiteatteri oli eloisa ja jännittävä ajanjakso englantilaisen teatterin historiassa, ja sen vaikutus näkyy teatterissa edelleen.