2. Selkeä keskeinen ristiriita: Monologin tulisi keskittyä yhteen keskeiseen konfliktiin, joka ohjaa puhujan tunteita ja motivaatioita. Tämä konflikti voi olla sisäinen, kuten kamppailu omantunnon kanssa, tai ulkoinen, kuten taistelu sortavaa voimaa vastaan.
3. Runollinen kieli: Dramaattisen monologin kielen tulee olla erittäin tyyliteltyä ja figuratiivista, ja siinä on käytettävä eläviä kuvia ja viittauksia vahvan tunnevaikutuksen aikaansaamiseksi. Puhujan tulee käyttää erilaisia retorisia välineitä, kuten metaforia, personifikaatiota ja alliteraatiota, lisätäkseen kielensä musikaalisuutta ja ilmaisukykyä.
4. Kiireellisyyden tunne: Monologissa tulee olla välitön ja kiireellinen tunne, ikään kuin puhuja olisi kiinni hetkessä ja hänen on sanottava mielipiteensä ennen kuin on liian myöhäistä. Tämä voidaan saavuttaa käyttämällä vahvoja verbejä, huutolauseita ja toistuvia lauseita.
5. Dynaaminen rakenne: Monologin tulee lisätä intensiteettiä kohti dramaattista huipentumaa ja sitten laantua, usein päättyen voimakkaaseen loppulauseeseen tai kuvaan. Puhujan tunteiden tulee muuttua ja kehittyä monologin aikana, ja kielen tulee heijastaa tätä tunnematkaa.