Runo alkaa puhujan tarkkailemalla varista helmapuussa, mustana talvitaivasta vasten. Hänen katsellessaan sataa kevyttä lunta, joka peittää varisen selän valkoiseksi. Tämä odottamaton ja ohimenevä kontrastihetki tumman variksen ja puhtaan lumen välillä saa kaiuttimessa oivalluksen.
Puhuja pohtii, että tämä hetki on tuonut hänelle rauhan ja selkeyden tunteen, joka on samanlainen kuin "Jumalan lahja". Hän tunnistaa luonnon voiman muuttaa tavallisimmatkin hetket kauniiksi ja merkityksellisiksi.
Tämän yksinkertaisen havainnon avulla puhuja saa uudistumisen tunteen ja arvostusta kauneudesta, jota voi löytää jopa haastavien tai arkipäiväisten olosuhteiden keskellä. Runo jättää lukijalle viipyvän ihmetyksen tunteen ja rohkaisee syvempään yhteyteen luonnon kanssa.