Tämä runo kertoo kontrastista elämää koskevien odotusten ja kokemamme todellisuuden välillä. Puhuja aloittaa sanomalla, että elämä "ei ole sitä, mitä ajattelin sen olevan", ja jatkaa kuvailemalla, kuinka hän kuvitteli elämän olevan helppoa, täynnä iloa ja menestystä. Todellisuus on kuitenkin, että elämä on usein vaikeaa ja täynnä haasteita, ja puhuja ilmaisee pettymyksensä ja turhautumisensa.
Runo puhuu myös ajatusta kasvamisesta ja maailman todellisuuden kanssa sopeutumisesta. Puhuja kertoo, kuinka hän ennen uskoi "satuihin" ja "unelmiin", mutta nyt hän tietää, ettei elämä aina ole sellaista. Hän puhuu myös siitä, kuinka hän ennen luuli voivansa "tehdä mitä tahansa", mutta nyt hän tietää, että hänellä on rajansa.
Kaikesta tästä huolimatta puhuja ei luovu toivosta. Hän sanoo olevansa edelleen "etsimässä" ja uskovansa edelleen "parempaan päivään". Hän päättää runon sanomalla, että hän "ei pelkää" ja että hän on valmis kohtaamaan kaiken, mitä elämä heittää tielleen.
Tässä runossa Hughes käyttää vahvoja, eloisia kuvia luodakseen kontrastin ihanteen ja todellisen välille. Runo on myös täynnä tunteita, ja puhujan ääni on rehellinen ja raaka. Loppujen lopuksi tämä runo kertoo ihmiskokemuksesta ja tavasta, jolla meidän kaikkien on tultava toimeen elämän realiteettien kanssa.