Peck käyttää hanhia vertauskuvana ihmisen tilasta, vihjaten, että me, kuten hanhet, liikumme ja muutumme jatkuvasti, ja että vaikka kuinka kovasti yritämme vastustaa sitä, aika kulkee eteenpäin. Runo koskettaa myös toivon, sitkeyden ja kestävyyden teemoja, sillä hanhet kohtaavat matkallaan monia esteitä, mutta jatkavat sinnikkyyttä.
Tässä on muutamia avainrivejä, jotka korostavat runon pääideaa:
"Näemme heidän kulkevan muinaisen lentonsa,
Villit siivenlyönnit mitattuna taivasta vasten"
"He menevät etelään joka talvi,
Jonkin käsittämättömän tarpeen ohjaamana,
Maahan, jossa aurinko lämmittää"
"Heiluttamme ja hurraamme, kun he ohittavat meidät,
Tietäen, että he palaavat keväällä,
Niin varmasti kuin vuodenajat vaihtuvat"
Nämä viivat viittaavat siihen, että hanhet ovat toivon ja uudistumisen symboli ja että niiden vaellus muistuttaa meitä siitä, että myös muutoksen ja epävarmuuden edessä on suurempi elämän kiertokulku, joka jatkuu aina.